Pimeät seikkailut

Toivoisitko pientä piristystä iltoihin? Pientä seikkailua? Sellaista seikkailua, joka löytyisi suhteellisen läheltä. Olisi jopa ilmainen tai suhteellisen halpa? 

Tälle seikkailulle voit lähteä yksin tai porukalla. Oletko hiihdellyt pimeässä?

Minä nimittäin en ole hiihdellyt. Pimeässä. 

Monesti on tullut hiihdeltyä erilaisia latuja, päivällä ja iltavalaistuksessa. On tullut retkeiltyä, katsottu taukokodat ja makkaratulet valmiiksi. Oikeasti siis latukahvilan sijainti on selvitetty, sillä hyvä hiki vaihtuu nopeasti kylmyydeksi paikallaan kököttämisestä. 

Nytpä tein jotain ihan muuta. Odotin pimeyden saapumista. Huhu ihmisjoukon parveilusta laduilla on kantautunut tietooni. Halusin mennä tyhjälle ladulle. 


Suksien pitovoitelu

Hiihto meinaa olla välineurheilua. Pitämättömillä suksilla on huono hiihtää. Mutta, suksien voitelu on aika helppoa. Tässä nopea niksi, mitä tarvitset ja miten onnistut. 

Tarkista suksien pohjien kunto. Pohjan väri tulisi olla selkeästi se suksen pohjan väri, ei harmaa. Jos väri vivahtaa harmaaseen, on hyvä laittaa luistovoidetta suksien pohjiin. Luistovoidetta saa pikavoiteena, jolloin se levitetään suoraan purkista kuivalle (mielellään huoneenlämpöiselle) suksen pohjalle. Luistovoidetta löytyy myös voidepalana, jolloin voide levitetään voiteluraudan kanssa. Tällöin ylimääräinen voide siklataan levittämisen jälkeen pois. 


Jos pohjat ovat ok, tarvitaan oikeastaan vain nämä voiteet (pl. pitopohjasukset). 

- Pohjustusvoiden pitovoiteelle
- Pitovoide sopivalle ilmalämpötilalle
- Korkki voiteen levitykseen. 


Pitovoidetta levitetään kuvan sauvojen merkkaamalle alueelle. Ensin levitetään pitovoidealueelle pohjavoide, joka hangataan korkilla tasaiseksi. Sen jälkeen laitetaan pitovoide pohjavoiteen päälle. Viimeistellään hankaamalla korkilla.

Tämä pitovoitelusessio kestää n 5min. Paljon mukavampi on hiidellä pitävillä suksilla!


Baanalle eli ladulle

Minun hiihtelyjeni tarkoitus oli lähteä nautiskelemaan hiljaisuudesta ja pimeydestä. Pakkasin mukaani otsalampun lisäksi taukovaatteet ja vesipannun. Aikomukseni oli keitellä laavulla kuumaa juomaa. 

Rauhallisin ottein ilman suoritusta hiihtelin hiljaisuudessa latuja pitkin. Välillä sammutin otsavaloni, hiihtelin pimeässä. Oli hassua huomata, miten sukset osasivat pysyä raiteillaan ilman vahtimistani ja valoani. Oikeaoppisia tekniikka hiihto-ohjeita en noudattanut, saattoi olla selkä pystyssä ja kaksoisliukukin läpsähtää ladulle. Oli oikeastaan vapauttavaa hiihdellä, ei niin kuin hiihtää hiihtää, niin kuin normaalisti lenkille lähdetään. 

Aistit valpastuvat. Sitä antautuu äänille. Ihmettelee putoavia lumihiutaleita. Huomaa pysähtyvänsä ihmettelemään maisemia. Minun maisemat olivat suomaisemia. Ihania kelottuneita puunrunkoja. 

Hangilla oli muitakin! 
Pikku hiirulainen on puuhastellut

Tunnistatko, ketä muitakin on ollut liikkeellä?

Teerien kiepit

Kiva on pysähdellä kirjoittamaan terveisiä vieraskirjoihin, kiitellä hyvin hoidetuista laduista. 

Laavutulet

Usein retkien kohokohdat ja mieleenpainuvimmat jutut ovat niitä, missä joutuu itse värkkäilemään. Niin myös minun pimeän hiihtoni kohokohta oli tulien tekeminen laavulle ja kuppi kuumaa juomaa. 

Tarkoituksella kannoin repussani vain pannua, en nestettä. Vettä minulla on yllin kyllin ympärilläni. On mukavaa tehdä asiat luonnon ehdoilla. 

Odotella ja ihmetellä. 

Tiedätkö sen tunteen, kun voisi vain tuijotella nuotiota. Lisäillä välillä halkoja, kohentaa tulta. Hömöttää. Nautiskella loimuavan tulen lämmössä.  

Kun ei kiirettä mihinkään.



Vaan niin se järki ja viilenevä yö pistää matkan jatkumaan. 

Entä jos ?

Sitä yksin hiihdellessään miettii myös turvallisuusjuttuja. Olen tutulla suolla, aivan mökkini takamaastossa. Mikä siis minun hiihdellessä?

Pakkasta -10 astetta ja tuuli puhalsi jo lähenevää lumisadetta. Mitä jos otsalampustani loppuisi virta? Miten näkisin eteenpäin? Suolla kaikki maisemat meinaavat näyttää samalle (jos pimeässä ja hämärässä mihinkään näkee). Paperikartasta ei ole hyötyä jos ei ole valoa, eikä tietoa missä olen, sillä latujakaan ei ole piirretty karttaan. Enkä tiedä varmasti, mihin ladut johtavat.

Puhelimessani on hyvät kartat ja paikannusjärjestelmät, voin luottaa niihin. Entä jos puhelimen akkuni olisi hyytynyt kylmässä? Entäpä jos loukkaisin jalkani, akkuni tyhjä ja lamppukin pimeänä. Huutamallako saan apua pimeällä suolla? 

Onneksi repussani on kirves ja tikut, voin tehdä tulet. 

Muistilista; nämä aina mukana repussa talven retkillä! 

  1. taukovaatteet (untuvatakki, untuvahame/lämpimät housut, kuiva pipo/ puffi, rukkaset)
  2. tulentekovälineet (tikut muovipussissa), puukko / pikkukirves)
  3. ensiapuvälineet (lukaise blogitekstini retkeilijän ea-välineistä)
  4. varavirtalähde
  5. vara otsalamppu
  6. kartta ja kompassi / GPS
  7. energiaa
Luontoa on hyvä osata kunnioittaa. Takapihalle voi eksyä. Järkevä retkeilijä ja seikkailija osaa varautua mahdollisiin vastoinkäymisiin.

Minä en eksynyt. Jouduin kyllä varmistamaan sijaintini muutamaan kerran puhelimen kartasta. Minulle ei käynyt tapaturmia, valoni kesti hyvin, samoin puhelimeni akku. Olin myös varautunut järkevän seikkailijan tavoin. 

Suosittelen kaikille pimeitä seikkailua. Seikkailla voi lähes missä vaan. Ei tarvitse valloittaa tuntureita tai kansallispuistoja. Mukavia maastoja löytyy varmasti monen lähimaastoista. On hyvä silti etukäteen tutkia karttaa ja suunnitella askelkuvioita. Jos kaipaa uusia paikkoja, valmiita merkattuja reittejä voi etsiä esimerkiksi retkikartta -palvelun kautta. Useiden kuntien verkkosivuilla löytyy tietoa paikallisista luontonähtävyyksistä  ja retkeilyreiteistä. Kannattaa antaa mielen innostua ja antaa uteliaisuudelle tilaa!

Olipa kiva seikkailu. Minun pieni 3h. 

Ihmettelen, miksi en aiemmin ole hiihdellyt lampun kanssa pimeässä. Aion tehdä sitä useammin. 

Mietin myös, että haluaisiko joku lähteä ohjaamalleni pimeälle hiihtoretkelle, pienelle seikkailulle? Meinaan nimittäin pitää sellaisia tulevaisuudessa! On tämä niin elämyksellistä puuhaa!

”Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi.” Nalle Puh 

             Anu

Kommentit

Suositut tekstit